(ENGLISH BELOW)

Kun näin Pilvari Pirtolan demoskenevideoita ensi kertaa pari vuotta sitten, oli reaktioni hyvin fyysinen. Tunsin ruumiissani jonkinlaista levottomuutta. En tuntenut skeneä lainkaan, joten vastaanottotapani oli jokseenkin vaistomainen. Tunnistin yhdessä videossa Kallion kaupunginosan katumaisemia, mutta muuten videoiden abstrahoidut kuvat, kiivas liike ja ennalta arvaamattomat äänikerrostumat aiheuttivat minussa vierauden tunnetta, sellaista vierauden tunnetta, joka kutsui luokseen.

Olin pitkään ja hartaasti kääntänyt ja käännättänyt omia kirjoituksiani niin inhimillisillä kuin koneellisilla kääntäjä-esiintyjillä. Kääntämisestä oli tullut niin elimellinen osa työskentelyäni, etten enää osannut kirjoittaa saati puhua vain yhdellä kielellä. Kun Pilvarille ja minulle tarjoutui tilaisuus tehdä yhteistyötä, tajusin että yritys kääntää tai sanallistaa hänen videoitaan olisi täysin uudenlainen haaste minulle. Paitsi että se merkitsisi lomaa omien tekstien kääntämisestä – käytäntö jota edelleen ahkerasti harjoitan – merkitsisi se myös täysin toisentyyppisen merkkijärjestelmän lukemista ja tulkitsemista.

Parin vuoden aikana lähtökohta on laajentunut ja monimutkaistunut. Enää minä en yksin harjoita kääntämistä, vaan Pilvarista on myös tullut kääntäjä joka kääntää minun käännöksiäni omalle audiovisuaaliselle kielelleen. Kääntämisen sijaan onkin ehkä syytä puhua vuoropuhelusta, jossa Pilvarin videokoneisto ja minun kirjoittamiskoneistoni ottavat sysäyksiä toisiltaan tuottaakseen omannäköistään ja -kuuloistaan materiaalia. Kahden näin erilaisen mediumin välinen kommunikaatio on kuin kuorma-auton ja siimaleikkurin välinen tanssi – kulmikasta, epäsuhtaista ja hetkittäin oudon charmanttia.

Otso Huopaniemi

 

When I first saw Pilvari Pirtola’s demoscenevideos a couple of years ago, my reaction was very physical. I felt some kind of restlessness in my body. I did not know the scene at all, so my way of receiving was somewhat instinctive. In one video, I recognized the street landscape of the Kallio neighborhood in Helsinki, but otherwise the abstract images of the videos, their frantic movement and unpredictable layers of sound felt strange in a way that was also inviting.

For a long time, I had been translating my own writing and having it translated by both human and machine translator-performers. Translation had become such a vital part of my work that I could no longer write nor speak in just one language. When Pilvari and I got an opportunity to work together, I realized that the attempt to translate or verbalize his videos would be a completely new challenge for me. Not only would it be a hiatus in the translation of my own texts—a practice that I am still working hard on—, but it would also mean reading and interpreting an entirely different type of sign system.

Over the past two years, the starting point has expanded and become more complex. I am no longer the sole translator. Pilvari, too, has become a translator who translates my translations into his own audiovisual language. Instead of translation, it is perhaps more accurate to speak of a dialogue in which Pilvari’s video machinery and my writing machinery take impulses from each other in order to produce new material. The communication between two such divergent media is like a dance with a truck and string trimmer—angular, mismatched and, at times, oddly charming.

Otso Huopaniemi

Credits

Työryhmä | Working Group: Otso Huopaniemi, Pilvari Pirtola, Heikki Paasonen, Joonas Pehrsson
Osatuottaja | Co-producer: Kiasma Theater
Kuvat / Photos: Petri Virtanen, Kansallisgalleria/Finnish National Gallery

Ensi-ilta / Premiere: Pe / Fri 19.5.2017 19:00
Muut esitykset / Performances: la & su / Sat & Sun 20. & 21.5. 15:00

Kieli / Language: suomi & englanti / Finnish & English
Kesto / Duration: 60 min

Lisätietoja / More info:
http://www.kiasma.fi/nayttelyt-ja-ohjelmisto/kiasma-teatteri/otso-huopaniemi-koneen-mieli/
http://www.kiasma.fi/en/exhibitions-events/kiasma-theatre/otso-huopaniemi-machine-mind/